Kajaanin Juntta - Kainuun parasta painia vuodesta 2004

Ajankohtaista

Seuraverkkarit tilanneille pukuja laskuja jaossa treeneissä maanantaina 14.2. alkaen. Painijoiden verkkareiden hinta 40 euroa ja aikuisten 50. Maksaa voi joko käteisellä tai pankkisiirrolla. Muutama senttikoko on tilattu ylimääräisenä, kysy Pekalta tai Heliltä.
Ja viikon video on päivitetty. Sieltä löytyy ainakin mallia siihen mahapotkuun. Katselkaapas myös heittäjien jalkoja, kuinka ne pelaavat heittojen aikana. Kukaan ei lyö sylistä perse pystyssä!
Kajaanilaisten painijoiden uimataito on parantunut merkittävästi sitten Amirin veljesten aikojen. Mettalan Johan oli ylivoimainen Kajaanin koulujen uintimestaruuskisoissa. Myös Joel näyttää tulosten perusteella saaneen lätkän kaulaansa. Kisoihin osallistuivat junttalaisista myös Milad Gardinya, Tomi Rusanen ja Helin ryhmässä painiva Leevi Kärnä. Hieno homma, jotta muutkin lajit sujuvat.
Perjantain jumppavuorojen osanotto on niin laimeaa, että vuoroista luovutaan. Viimeisellä kerralla oli ainoastaan kaksi voltin tekijää, joten suotta on vetäjän perjantai-iltaansa näin vähän porukan takia uhrata. Helmikuusta alkaen ei siis enää jumppavuoroja järjestetä. Kiitokset etenkin viimeisissä treeneissä mukana olleille Tuukalle ja Miladille.
Hyviä otteita, mutta vähän pettymyksiäkin nähtiin Oulun Pyrinnön kisoissa. Sarjavoittoihin ylsivät Santeri ja Heli. Erityiskehut eka kertaa kisoihin osallistuneelle Kasperille, joka otti kaksi otteluvoittoa ja sijoittui lopulta kakkoseksi. Lisää Helin painijoita kisoihin!
Lauantaina lähtö linja-autoasemalta klo 7.30. Mennään kahdella pikkubussilla. Mukaan lähdössä Santeri, Konsta, Tuukka, Joel, Johan, Arttu K, Heli, Tomi, Kasperi ja Milad. Tuomareiksi Miro ja Nabard. Huoltojoukkoja ja evästä riittävästi.
Perjantai-iltaisin Juntan painijat ovat voineet käydä Kajaanihallilla voimistelemassa, mutta nyt homma näyttää kuivuvan perin pieneksi. Viime syksystä lähtien vain alle 10 kymmenen painijaa on ylipäänsä käynyt ja normaalivahvuus on ollut 4-5 painijaa. Kaiken lisäksi pidemmät kisareissut ovat aiheuttaneet aina vuoron peruuttamiseen, sillä silloin reissussa ovat niin valtaosa jumppaajista, kuin valvonnasta vastannut Pekka. Näillä näkymin viimeinen jumppa on perjantaina 18. helmikuuta. Seuraavan kerran Pekka voisi olla vetämässä jumppaa vasta 25. maaliskuuta, joten tuossa vaiheessa on järkevä sauma heittää viimeiset voltit. Homma voi jatkua vain siinä tapauksessa, että vanhemmista löytyy halukkuuta poikien perään katsomiseen.
Verkkareiden sovituskappaleet ovat tulleet ja seuraavan parin viikon aikana pitää saada tilaukset selville. Pukuja voi sovitella treeni-iltoina. Asuksi on valittu Santos Poly Suit. Pohjavärinä musta ja takissa tehostevärinä sininen. Edustusasujen hinta painijoille on 40 euroa ja aikuiset voivat hankkia puvun 50 eurolla. Pukuja ei hankita varastoon, joten pukujen hankinta-aika on nyt!
Ja tästä lähtien kisareissuilla ei enää perunalastuja ja poppareita syödä. Aineet on pistetty kiellettyjen aineiden listalle, jotta menopelit säästyvät siisteinä. Ja jos karkkipaperit päätyvät auton lattialle, niin kiellettyjen aineiden lista voi pidentyä. Tästä päätöksessä voi valittaa Pekalle, mutta valituksella ei ole mitään vaikutusta.
Melkein 1000 kilometriä tuli vuokra-Mersun mittariin, kun Juntan painijat avasivat krekokauden Sodankylässä. Parhaita otteita esitti Milad, joka nappasi komeasti sarjavoiton. Tiukimman vastuksen antoi seurakaveri Tomi Rusanen, joka jäi tasaisessa sarjassa kuitenkin neljänneksi.
RSS ATOM