Kajaanin Juntta - Kainuun parasta painia vuodesta 2004

Ajankohtaista

Jarkko ja Heman puolustavat Juntan mainetta Porissa painittavissa poikien kreikkalais-roomalaisen painin SM-kisoissa. Kisalinkki löytyy tämän jutun yhteydestä. Sieltä pääsee jo perjantai-iltana katsomaan avausvastustajat ja huomenna seuraamaan tuloksista poikien menestystä. Toivoittavasti sitä tulee
Ylivieskan vääntöihin lähdetään lauantaina 3.5. klo 8 linja-autoasemalta. Sunnuntaina 4.5. startataan Sorsakoskelle linja-autoasemalta kl0 7.15. Seuraavat painijat ovat ilmoittautuneet matkaan:
Seuran johtokunnan kokous painisalilla sunnuntaina 4.5. klo 19. Katsellaan talven saldoa ja pohditaan tulevaa kesää. Kokoukseen mukaan niin varsinaiset kuin varajäsenet.
Juntan salikirje (18.4.2008)
Torstaina jaetussa tiedotteessa ilmoittautumiset Ylivieskaan ja Sorsakoskelle. Vappupäivänä ei ole treenejä ja Pekan ryhmä lopettaa 15.5. painittaviin salikisoihin tämän talven koitokset. Koko kirje tässä:
Lauantaina Kelan Timo lähtee viemään neljä poikaa Haukiputaalle alueleirille. Siellä on ohjelmassa päivän aikana kolme treeniä aluevalmentaja Petri Isokosken johdolla. Näillä näkymin mukaan ovat lähdössä Jarkko, Heman, Nabard ja Valtteri. Miro on varamies. Lähtö linja-autoasemalta klo 6. Varatkaa mukaan rahaa, jotta voitte käydä syömässä treenien välissä. Myös omaa evästä ja juomaa kannattaa ottaa.
Tuore Euroopan mestari Jarkko Ala-Huikku on lupautunut vastailemaan nuorten painipoikien ja -tyttöjen kysymyksiin. Katso tarkemmin lisätietoja kohdasta.
Kajaanin Juntasta lähtee kaksi painijaa poikien krekon SM-paineihin Poriin 25.-27.4. Jarkko Kela vääntää 42 kiloisissa ja Heman Sidik Ali 69 kiloissa. Oheisesta painikkeesta pääset vilkuilemaan kisoihin ilmoittautuneita.
-Liian pieniä, sanoi hurmuri-Heman ilmajokisista painitytöistä. Sen sijaan vastustajat olivat Ilmajoella väännetyissä alle 20-vuotiaiden SM-kisoissa oikean kokoisia.
Painikausi 2007-2008 vetelee jo viimeisiään. Huhtikuussa kisaavat junnut ja pojat SM-kisoissaan. Aloittelijoiden kausi huipentuu toukokuussa oikeaan kisarumbaan. Lauantaina 3. toukokuuta Ylivieska, sunnuntaina 4. toukokuuta Sorsakoski ja omat salikisat torstaina 15. toukokuuta. Sen jälkeen vielä 17.-18.5. KLL:n mestaruuspainit Vaasassa. Sen jälkeen kausi onkin paketissa kilpailujen suhteen.
Lauantain Vaajakosken Kohina-paineihin on ilmoitettu seuraava porukka: Jarkko Kela, Valtteri Help, Oskari Haataja ja Ville Mäkeläinen. Tuomariksi Miro, huoltajiksi/kuskeiksi Antti-Jussi ja Malla. Lähtö linja-autoasemalta lauantaina kello 6!
RSS ATOM