Aber ylsi SM-pisteille

5.12.2006

Tavoitteesta jäätiin Vaasan SM-molskilla. Omituiset viime hetken tappiot pudottivat Juntan painijat pois palkintolistoilta. SM-pisteille ylsi lopulta vain viidenneksi 38 kilon sarjassa yltänyt Aber Amiri.

Juntan painijat esiintyivät Vaasan SM-molskilla enemmän tai vähemmän alavireisesti. Parhaiten odotukset täytti kilon verran alipainoisena 38 sarjassa vääntänyt Aber Amiri.

 Kisat alkoivat hallitulla voitolla Voikkaan Viestin Santtu Vesterisestä. Sen jälkeen vuorossa oli ottelu sarjassa kakkoseksi sijoittunut Juuso Latva-Kiskolaa vastaan. Ensimmäinen jakso hoitui kotiin lukemin 3-3, mutta seuraavissa erissä tuli tappiot lukemin 2-1 ja 1-0. Näin tie vei keräilyeriin. Toista jaksoa Aber johti lukemin 1-0, mutta sen jälkeen kookkaampi vaasalainen runnoin väkisin kaksi pistettä.

 Keräilyssä kaatui ensin Lapuan Jaakko Laitinen, mutta sen jälkeen Espoon Valtteri Varteva vei kajaanilaista kuin tyhjää ämpäriä ja ottelu päättyi lopulta toisella jaksolla komeaan viiden pinnan heittoon.

 Shamal Amiri väänsi eka kierroksella voiton VVV:n Jan Lundströmistä. Sen jälkeen tuli tappio sarjan voittaneelle Niko Kettuselle ja lopullisesti tie katkesi keräilyssä, kun Alavuden Matti ja Teppo pisti kajaanilaisen selälleen. Omituinen ottelu, jota ei olisi saanut hävitä.

 Samassa 58 kilon sarjassa Paiam Amiri hävisi ensimmäisellä kierroksella SM-hopeamitalisti Juha Uusitalolle. Sen jälkeen kävi tie keräilyihin, jossa OP:n Niko Ohukainen voitti matsin jaksoin 2-1. Vielä viisi sekuntia ennen loppua Paiam oli kiinni jatkopaikassa, mutta taistelu loppui kesken.

 54 kilon sarjassa painineen Miro Sidik Alin matsit jäivät Vaasassa yhteen. Miro johti molempia jaksojaan HaHe:n Einari Ukkolaa vastaan, mutta molemmilla jaksoilla nuorempi ja heikompi Einari väänsi viime hetkillä tarvittavat pisteet. Miro onnistui kisoissa vain lauantaina Pizza Raxissa, jossa sai mahtumaan kahvikuppia pienempään vohveliin jäätelöä 2,7 kiloa. Lisäksi Miro nautti ruuaksi 15 maissinjyvää.