Juntalle yllätysvahvistus

5.1.2007

Juntta on saanut yllätysvahvistuksen. Ja kaukaa. Itse asiassa tosi kaukaa. Oikeastaan Kaukaasiasta.

Vuodenvaihteen jälkeen salille on ilmaantunut uusi painija. Yllätysvahvistuksen etunimi on luultavasti Zur, mutta sukunimi on vielä opettelussa.

 Painivuosia on kertynyt aikoinaan Tsetseniassa 5-6 ennen sotaa. Kisoistakin on voittoja tullut. Mittaa miehellä on reilut 185, ikää 27, painoa 101 ja jalkaan mahtui Moliisin Pekan vanhat tossut.

 Tsetsenian sodan takia painihommat ovat olleet jäissä 6-7 vuotta, mutta nyt muutaman kuukauden perheineen Kajaanissa asuva nuori mies on löytänyt jälleen salille.

-Zurista tuli tieto Kajaanissa toimivan monikulttuurikeskuksen kautta. Hiki tuli keskiviikkona treeneissä jo siinä vaiheessa, kun piti ajatella vapaapainia. Kaveri saa kyllä ruveta opettelemaan pikkaisen kreikkalaistakin, jotta happi kulkee itsellä paremmin, harjoitusvastustajaksi joutunut Pekka kommentoi.

 Jos Zur perheineen saa jäädä Suomeen asumaan, niin hänestä tulee mielenkiintoinen lisä ainakin vapaapainipuolelle suurimpiin sarjoihin.

 Lajirakkaus oli tositestissä torstai-iltana, kun yksi talven harvoista lumimyräköistä ylsi Kainuuseen. Halki tuulen ja tuiskun mies idästä puski polkupyörällä seitsemän kilometriä harjoituksiin. Ja Stevon pitämän 1,5 tunnin kuntopiirin jälkeen takaisin kotiin.