Valtterilla huono arpa

13.10.2008

Varkauden kisojen parhaana palkitulla Helpin Valtterilla oli kisareissulla huono arpaonni. Voitosta huolimatta. Ja sekös kismitti.

"Isoja" painijoita oli yksi ylimääräinen pikkubussien paikkalukuun verrattuna reissussa, joten mennen tullen yksi Stevon ryhmän pojista joutui olemaan mikkihiiriosaston kyydissä. Menomatkalla ratkaisu oli yksinkertainen eili viimeisenä linja-autoasemalle tullut Haatajan Oskari hyppäsi Melasen Peten seuraksi.

 Paluumatkalle sen sijaan "onnekas" arvottiin. Paavolan Juhon lippalakkiin pantiin yhdeksän lappua ja Valtteri pääsi onnettareksi. Lippalakkia pitänyt Pekka näki Valtterin nostamassa lapussa tämän oman nimen ja kysyi:

-Haluatko varmasti ottaa sen lapun?

- Ei, kun minä vaihdan, Valtteri vastasi.

Epäonneksi Valtteri otti saman lapun uudestaan käteensä ja pääsi kokoistensa joukkoon.

 Jostain ihmeen syystä painijoiden keskuudessa levisi epäilys siitä, että jokaisessa arvonnassa olleessa lapussa olisi ollut Valtterin nimi.. Mutta eihän kukaan huoltaja tuolla lailla painijoita huijaisi, eihän?