Santeri voitti - Juntta kolmas

16.5.2009

Juntta oli kolmas seurojen pisteissä ja sitä kelpasi tuulettaa.
Juntta oli kolmas seurojen pisteissä ja sitä kelpasi tuulettaa.

Santeri oli sarjassaan ykkönen ja Juntta seuroista kolmonen. Kajaanilaiset olivat edukseen kisoissa ja mukava oli olla reissussa isolla sakilla. Tuukka ja Jerekin painivat eka kisoissaan rohkeasti. Ensi kerralla kaikki on tutumpaa.

16.5.2009 Ylivieska

Painin Kultavieska Cup

Järjestäjä Vieskan Voima

 

Osanottajia 93, seuroja 15, otteluita 145

 

Pojat 17 v..

 69 kg: 1) Aarni Lehtinen Vieskan Voima, 2) Pauli Kuusjärvi Perhon Kiri, 3) Juho Paavola Kajaanin Juntta, 4) Jarmo Hautala Seinäjoen Paini-Miehet.

 Tasainen sarja, vaikka eri kokoisia. Eka ottelussa Juho hävisi avausjakson Seinäjoen Hautalalle, mutta toisen jakson lopulla raju häränkääntö laittoi kaveri suoraksi. Aarni-Veli Lehtinen oli sitten liian nopea, eikä Juho osannut muuttaa painityyliää. Tappio tuli myös Perhon isoa kaveria vastaan, vaikka tiukan taiston jälkeen. Juhon otteissa näkyy kilpailujen vähyys. Voimaa ja taitoa on, mutta ei uskallusta käyttää parhaita aseita. Pienellä lisäpanostuksella lajiin voisi tapahtua vaikka mitä. Kaikki on itsestä kiinni, ihan kaikki.

 

Pojat 13 v.

38 kg: 1) Sasu Puska Nurmon Jymy, 2) Konsta Kvist Kajaanin Juntta, 3) Juho Autio Koskelankylän Riento, 4) Waltteri Pudas Vieskan Voima.

 Konstan ehdottomasti parhaat kisat tänä vuonna. Sarjan koko maan kärkinimiin kuuluva Sasu Puska liian taitava, mutta kaksi muuta vastustajaa pistettiin selälleen tiukkojen tilanteiden jälkeen. Konstalle on tullut painiin ihan selvästi lisää rohkeutta alkutalven notkahduksen jälkeen. Tästä on hyvä jatkaa.

42 kg: 1) Leevi Ukkola Haukiputaan Heitto, 2) Tommi Räsänen Oulun Pyrintö, 3) Jussi Mehtälä Vieskan Voima, 4) Eemeli Nisula Haukiputaan Heitto, 5) Mika Tarvainen Oulun Pyrintö, 6) Daniel Scott  Kajaanin Juntta.

Daniel joutui lohkossoon kovempaan puoliskoon, joten arpakaan ei ollut. Kisat jäivät kesken, kun sormet vääntyi toisessa matsissa rullia puolustaessa. Hienoa oli nähdä, että kehitystä tapahtunut. Toisen jakson alussa Ukkolaa vastaan Daniel nappasi taaksemenolla pisteen ja johti 1-0.

 Päivän huono uutinen oli tieto Danielin muutosta Rovaniemelle. Jatka ihmeessä painihommia siellä! Ottavat sinut ilomielin vastaan Lapin Lukossa.

 

Pojat 10 v.

27 kg: 1) Santeri Kvist Kajaanin Juntta, 2) Valma Salomäki Lappajärven Veikot, 3) Joona Vuoti Vieskan Voima.

 Kahdesti matolla ja kaksi selkävoittoa. Siitä ei tahti parane. Ensi viikonloppuna Järvenpäässä sitten enemmän vastustajia, sillä sarjaan ilmoittautunut peräti 36 painijaa! Sieltä haetaan vain kokemusta tulevia vuosia varten.

37 kg: 1) Rami Syrjä Seinäjoen Paini-Miehet, 2) Tomi Rusanen Kajaanin Juntta, 3) Ossi Nikula Vieskan Voima, 4) Joona Alamikkelä Vieskan Voima.

 Ja Tomppakin paini talven parhaat kisat, vaikka Rami Syrjä liian kova olikin.  Se ei kyllä mikään ihme, sillä kaverilla ikää jo 13 vuotta. Yhdistivät sarjoja ja näin pohjalainen pääsi kyllä liian helppoon sarjaan. Ylivieskan pojat kaatuivat varmasti ja eteenpäin on menty.

Voima.

 

Aloittelijat

24 kg: 1) Jaki Aikio Lapin Lukko, 2) Pyry Lipponen Kajaanin Juntta, 3) Eetu Lipponen Kajaanin Juntta, 4) Eetu Heikkala Vieskan Voima.

 Pyry ja Eetu olivat nyt samassa sarjassa. Veljesten keskinäisen isoveli hoiti varmasti. Sarjan finaalissa Pyryllä loppui usko kesken. Tulevat vuodet opettavat, että tappiolle jääminen ei ole maailmanloppua. Painia kannattaa loppuun asti ja läheltä. Tappiota pelkäämättä! Eetu taisteli komean voiton päätä pidemmästä Eetu heikkalasta. Hieno homma!

28 kg: 1) Emil Lehtimäki Lappajärven Veikot, 2) Aleksi Mäkinen Haukiputaan Heitto, 3) Arttu Karppinen Kajaanin Juntta, 4) Markus Vittaniemi Haukiputaan Heitto.

 Arttu oli matseissa ajoittain unessa. Pitää olla hereillä heti alusta alkaen ja painia tosissaan loppuun saakka. Ainakin hopeamitsku olisi nytkin ollut napattavissa. Mutta lisää kisoja ja treeniä, niin tilanne muuttuu.

34 kg: 1) Joona Härö Vieskan Voima, 2) Matias Salonsaari Vieskan Voima, 3) Jere Komulainen Kajaanin Juntta, 4) Roni Suokas Vieskan Voima, 5) Vertti Väisänen Haukiputaan Heitto.

 Jerellä ekat kisat ja neljä matsia, joista kaksi päättyi voitokkaasti. Ja toinen tappioistakin tuli niukasti 4-2. Turhat arkailut pois kisojen myötä ja hyvä tulee. hienosti oli kisoissa mukana ja pääsee mukaan jatkossakin..

38 kg: 1) Kimmo Meriläinen Haukiputaan Heitto, 2) Samuel Purola Oulun Pyrintö, 3) Joni Pahikainen Haukiputaan Heitto, 4) Saku Rekilä Haukiputaan Heitto, 5) Tuukka Härkönen Kajaanin Juntta.

 Tuukka oli myös ekoissa kisoissa ja melko kovasti taisi jännittää. Kotisalilla opiitut asiat eivät tahtoneet mieleen tulla. Mutta samat sanat kuin muillekin aloittelijoille. Lisää kisoja ja kokemusta, niin voittoja alkaa tulla.

 Hienot kisat!

Seurojenväliset pisteet

1) ViVo, Vieskan Voima 102, 2) HaHe, Haukiputaan Heitto 82, 3) KaJu, Kajaanin Juntta 40, 4) SPM, Seinäjoen Paini-Miehet 33, 5) SalSa, Saloisten Salama 22, 6) PeKi, Perhon Kiri 21, 7) LaLu, Lapin Lukko 19, 8) OP, Oulun Pyrintö 18, 9) LaVe, Lappajärven Veikot 17, 10) NJ, Nurmon Jymy 10, 11) KoskRi, Koskelankylän Riento 8, 12) VaaKu, Vaajakosken Kuohu 6, 12) YKV, Ylistaron Kilpa-Veljet 6, 14) IK, Ilmajoen Kisailijat 5, 14) HWJ, Harjun Woima Jyväskylä 5.