Arttu ja Milad voittivat Oulussa

30.1.2010

Kaksi sarjavoittoa, monta selkävoittoa, useampi tiukka matsi ja hyvä kauden avaus oli tuomisina Oulun Pyrinnön kisoista.

Matseja, kisoja ja treeniä

 

 OP:n kisat olivat Juntan porukalta kelpo kisat. Erityisen hienoa oli vanhempien aktiivisuus. Osan poikien otteissa näkyi kuukauden painipaussi joulun tienoilla selvänä ylivarovaisuutena. Se kuitenkin katoaa matsien myötä.

 

 Painiottelun voittaminen on mahdotonta, jos häviämistä pelkää liikaa. Ei muuta kuin äijään kiinni!

 

 

13-vuotiaat

13v. 32 kg: 1) Samuli Saukkoriipi  Haparanda SKT, 2) Johan Mettala Kajaanin Juntta, 3) Lauri Torvinen Kemin Into, 4) Joel Mettala Kajaanin Juntta, 5) Olli Hiltunen Haukiputaan Heitto.

 

 Mettalan veljesten ensimmäiset koitokset kilpasarjassa sujuivat mallikkaasti. Johan voitti kolme matsia ja hävisi kovan taiston jälkeen sarjan voiton Haapannan pojalle jaksoin 2-1. Johan totesi voittamansa toisen jakson jälkeen: "Minä olen NIIN väsynyt.."

 

 Joel paini myös rohkeat matsit ja uskalsi mennä rohkeasti otteisiin. Haukiputaan Olli Hiltunen sai tuntea Joelin lenkin tehot. Jos veljekset vaan jaksavat treenata ja kilpailla koko kevään, niin ensi toukokuussa KLL-paineissa Johania ei enää väsytä. Hyvät esitykset molemmilta!

 

 13v. 42 kg: 1) Elias Tyystälä Kemin Into, 2) Konsta Kvist Kajaanin Juntta, 3) Juho Pahikainen Haukiputaan Heitto, 4) Kimmo Meriläinen Haukiputaan Heitto, 5) Atte Vuoristo Haukiputaan Heitto.

 

 Konsta on parantanut painiaan kuin sika juoksua. Nytkin reippaasti alipainoisena kolme komeaa voittoa, vaikka rintalastassa jotain hämminkiä viimeisissä matseissa olikin. Ei arkaillut sarjan finaalissakaan Kemin Tyystälää, vaan yritti käyttää parasta asettaan.

-Nyt kyllä pysyt siellä, oli Konsta tokaissut viimeistä selkävoittoa ottaessaan.

 Hyvät kisat ja kun paikat ovat taas kunnossa, niin uutta putkeen!

 

10-vuotiaat

10v. 26 kg: 1) Elias Salmela Lapin Lukko, 2) Kasper Törmälä Kemin Into, 3) Henri Halonen Lapin Veikot, 4) Pyry Lipponen Kajaanin Juntta, 5) Miikka Jänesaro Kemin Into, 6) Jaakko Pitsinki Oulun Pyrintö.

 

 Pyry voitti avausottelussaan Kemin Miikka Jänesaron, mutta sen jälkeen tuli kaksi tappiota. Pyryn otteissa on nyt liikaa varovaisuutta, ottelujen voittaminen suorilla käsin ja varpailla seisten on sula mahdottomuus. Sijoitukset paranevat heti, kun painityyli on taas aktiivisempi. Tarkasti ja altapäin on hyvä maailman paras neuvo ottelujen voittamiseksi! Taidoissa ei mitään vikaa ja voimissa ei tarvitse hävetä kenellekään.

 

10v. 29 kg: 1) Eeli Purola Oulun Pyrintö, 2) Veeti Alamartimo  Haparanda SKT, 3) Niklas Moilanen Kemin Into, 4) Santeri Kvist Kajaanin Juntta, 5) Aleksi Mäkinen Haukiputaan Heitto, 6) Otto Haataja Lapin Lukko.

 Santeriin pätevät ihan samat sanat kuin Pyryyn. Yksi voitto, kaksi tappiota ja kokovartalokipisi. Haaparannan Alamartimoa vastaan esitti kyllä kisojen nopeimman  ja nopeimman  käsivarsiheiton, mutta hyvä matsi päättyi kaverille jaksoin 2-1.

 Painityyliä on nyt vain muutettava rohkeammaksi! Suorilla käsillä ja varpaillaan se ei onnistu! Onneksi nyt kotisalilla on paljon sopivia harjoitusvastustajia, joten asia korjaantuu pikaisesti!

 

10v.+35 kg: 1) Johannes Rintamäki Haukiputaan Heitto, 2) Albin Lindberg Luleå BK, 3) Samuel Purola Oulun Pyrintö, 4) Tomi Rusanen Kajaanin Juntta, 5) Jarmo Leslelä Lapin Lukko, 6) Joni Pahikainen Haukiputaan Heitto.

 Tomi oli sarjan kevein ja taisipa olla lyhyinkin. Taisteli hyvin sarjan voittajaakin vastaan, mutta painoeroa kaverin hyväksi taisi olla kymmenen kiloa. Lisää matseja Konstan, Miladin ja Tuukan kanssa kotisalilla.

 

Tytöt

Ty. 57 kg: 1) Alica Viitanen  Haparanda SKT, 2) Hanna Ullakko Kemin Into, 3) Heli Moliis Kajaanin Juntta.

 

Helikin pääsi pitkästä aikaa ottamaan matsia kokoistensa kanssa. Varasti jopa jakson sarjan voittajalta ja Hannaakin vastaan tuli pisteitä. Hyviä treenimatseja, mutta ne hauikset tulisi hankkia..

 

Aloittelijat

 

A. 29 kg: 1) Arttu Karppinen Kajaanin Juntta, 2) Markus Vittaniemi Haukiputaan Heitto, 3) Roope Tanskala Saloisten Salama, 4) Ilpo Holopainen Kemin Into.

 

 Hirveesti ei voi Arttua moittia, kun tuloksena sarjavoitto kolmella selkävoitolla. Ja kun kotisalin treeneissäkin on sopivia harjoitusvastustajia tarjolla, niin hyvältä näyttää. Aktiivisesti vain kisoihin mukaan, niin kovemmat sarjat kutsuvat viimeistään ensi talvena.

 

 A. 30 kg: 1) Mikael Kropsu Haukiputaan Heitto, 2) Arttu Piipponen Kajaanin Juntta, 3) Miikael Jansson Oulun Pyrintö.

 

 Arttu Pee oli ensimmäistä kertaa isoissa kisoissa mukana ja ura alkoi voitolla OP:n painijasta. Toisessa matsissa kaveri tuli vauhdilla päälle, ettei Arttu saanut juonesta kiinni. Ei muuta kuin jatkossakin matkaan, kilpaileminen on kerta kerralta helpompaa kun kokemus karttuu.

 

A. 40 kg: 1) Milad Gardniya Kajaanin Juntta, 2) Lassi Qvick Limingan Niittomiehet, 3) Jere Honkanen Luleå BK.

 

 Milad on outo tyyppi, kyselee kovasti että milloin minun vuoro painia ja kun molskille menee on siellä vain viisi sekuntia!!?? Kaksi tosi nopeaa selkävoittoa oli tuloksena tällä kertaa. Vaikka treenannut vasta vajaat puoli vuotta, niin kilpasarjat kutsuvat viimeistään syksyllä.

 

A. 44 kg: 1) Jouna Jomppanen Oulun Pyrintö, 2) Tuukka Härkönen Kajaanin Juntta, 3) Arvin Lundström Luleå BK.

 

 Tuukka ei ole koskaan hävinnyt ruotsalaiselle. Maaotteluhengessä käyty eka ottelu päättyi Tuukan pistevoittoon 3-1, muistaakseni. Ei muuta kuin jatkossakin reissuun. Kilpaileminen pitää motivaation korkealla myös kotisalilla.

 

Seurapisteet

1) HaHe Haukiputaan Heitto 100, 2) KI Kemin Into 95, 3) OP Oulun Pyrintö 69, 4) KaJu Kajaanin Juntta 48, 5) Luleå Luleå BK 43, 6) LaLu Lapin Lukko 41, 7) LNM Limingan Niittomiehet 40, 8) SalSa Saloisten Salama 31, 9) HSKT Haparanda SKT 31, 10) LapVe Lapin Veikot 16, 11) VäVi Vähänkyrön Viesti 10, 12) BK-Snar BK-Snar Boden 6.