Santeri avasi vuoden voitolla

26.1.2013

Mitalien kilinää Oulussa
Mitalien kilinää Oulussa

 

Painin kansainväliset ikäkausikilpailut 26.1.

Järjestäjä Oulun Pyrintö, painimuotona kreikkalais-roomalainen paini             

 

 Vuoden 2013 kisakausi on avatttu. Ja ihan kelpo otteita seuran pojilta nähtiin, vaikka paljon jäi parantamista. Ei muuta kuin lisää kisoja ja kovia matseja. Omalla salilla kilparyhmän tilanne on hankala, kun niitä treenimatseja ei tahdo pystyä pyörittämään.

 Valitettavasti parilla pojalla matsit jäi yhteen, mutta oltiinpahan päivä pois kotoa.

Pojat 17 v.

63 kg: 1) Elias Tyystälä KI, 2) Juho Pahikainen HaHe, 3) Milad Gardinya KaJu, 4) Atte Vuoristo HaHe.

 Milad oli nostanut painityyliä pystymmäksi ja paini näytti paremmalta. Miltsu olisi 58 kiloisten ainoa painija, joten sarja vaihtui pykälää ylemmäksi. Eka matsissa Atte selättyi hakalenkillä nopeasti. Toisessa matsissa Iso-Pahis oli parempi jaksoi 2-1 (0-2, 3-0, 3-0). Eka jakso meni pystystä 0-0 ja matossa Milad pääsi yllättämään Juhon uudella patentilla. Viimeisellä jaksolla Juho valitsi mattovuoron, mutta liika hätäily kostautui Miladilla, eikä liike toistamiseen onnistunut. Tyystälän Elias oli liian iso ja vahva, mutta täysi aika tuli painittua.

 

Pojat 13 v.

39 kg: 1) Santeri Kvist KaJu, 2) Niklas Moilanen KI, 3) Jerry Saari MuVo, 4) Markus Vittaniemi HaHe.

 Santeri ei tainnut antaa kisoissa ainuttakaan pinnaa ja kaikki matsit päättyivät ypv tai selätyksellä. Uusia liikkeitä tuli testattua ja voimaa kyllä oli. Nyt pitäisi vain saada jalat liikkumaan. Osaisiko se rakas tyttöystävä opettaa Marjantanpolun Tarzanille muutaman tanssiaskeleen?

44 kg: 1) Teijo Kukkohovi MuVo, 2) Arttu Karppinen KaJu.

Arttu häivi ainokaisen matsinsa 2-1. Nyt oli palattu painityylissä taas puskutraktoripuolelle. Mitään painiliikkeitä ei voi tehdä metrin päästä vastustajaa.

51 kg: 1) Jarmo Leskelä LaLu, 2) Tuukka Härkönen KaJu.

 Tuukka hävisi ainokaisen matsina 2-0 jaksoin. Eka jakson lopulla Tuukka pääsi hyvin jatkamaan Jarmon heiton, mutta liike meni matolta ylös.

 

Pojat 10 v.

32 kg: 1) Kalle Isokangas OP, 2) Kasper Heikkinen KaJu, 3) Anssi Mehtälä ViVo.

Kasper kisasi ensi kertaa kilpasarjassa ja yhtään ei tarvinnut otteita hävetä. Eka matsissa Kalle oli liian kova, mutta toisessa matsissa Anssi kääntyi tiukan taiston jälkeen selälleen. Lisää kisoja ja matseja kotisalilla, niin rohkeus kasvaa ja miehet kaatuu.                                   

Aloittelijat

27 kg: 1) Rasmus Heikura LNM, 2) Jere Karppinen KaJu, 3) Saku Määttä KoskRi, 4) Markus Loponen OP, 5) Sampo Määttä KoskRi.

 Jere hävisi sarjan finaalin 1-0, joten lähellä oli voittokin. Vähän oli puskutraktori valloillaan, mutta lisää vain maanantain treenejä Kasperin kanssa, niin painityylikin paranee.

34 kg: 1) Oskari Miettinen LapVe, 2) Jani Kasurinen KaJu, 3) Tatu Okkonen HaHe.

Janilla näkyi treenimatsien vähyys selvimmin eka matsissa.  Kevään aikana vain kisoja ja kaverit rupeaa lentämään myös kisoissa.

 

Seurapisteet

1) HaHe 68, 2) OP 65, 3) LaLu 61, 4) ViVo 60, 5) MuVo 57, 6) KI 36, 7) KaJu 35, 8) KoskRi 34, 9) LapVe 28, 10) LNM 22, 11) PeKi 17, 12) HSKT Ruotsi 12, 13) LaVe 11.

 

Osanottajia 106, Seuroja 13, Otteluita 136