Menestystä KLL -mestaruuskisoista

20.10.2013

"Trio Erectus" yhteiskuvassa Huhtalan Pasin kanssa syyskuussa 2012 Kuortaneella.
"Trio Erectus" yhteiskuvassa Huhtalan Pasin kanssa syyskuussa 2012 Kuortaneella.

Koululiikuntaliiton valtakunnalliset vapaapainin mestaruuskisat käytiin 19.-20.10. Mäntsälässä. Juntan painijat menestyivät kisoissa mainiosti. Kolmen painijan saaliina oli kaksi mitalia ja pistesija. Santerille kultaa, Miladille hopeaa ja Konstalle neljäs sija!!! 

 

Santeri Kvist voitti sarjan 38 kiloa mestaruuden. Kvist selviytyi omasta kovaksi osoittautuneesta alkulohkosta finaaliin häviämättä ainuttakaan ottelua. Ekassa matsissa Aleksi Virtanen taittui YPV:llä. Toisessa matsissa vastassa oli jo viime vuoden finaalivastustaja Jere Salmi. Santeri oli tässäkin ottelussa niskan päällä, eikä antanut ulottuvan Jeren päästä yllättämään itseään. Selvä pistevoitto Eetu Pulliaisesta varmisti Santerin pääsyn finaaliin. Finaalissa vastaan tuli tuttu Joona Mustonen. Joona meni ottelun alussa johtoon, mutta Santeri nousi rinnalle ja ohi toisen jakson loppupuolella. Tiukka ja sinnikäs taistelu palkittiin niukalla 5-4 voitolla. Näin Santeri onnistui uusimaan viimevuotisen mestaruutensa. 

 

Santeri - Aleksi Virtanen, Pori 8-0

Santeri - Jere Salmi, Mustasaari 4-2

Santeri - Eetu Pulliainen, Helsinki 9-2

Santeri - Joona Mustonen, Nurmijärvi 5-4

 

Pojat 13v 38kg

1. Santeri Kvist, Kajaani

2. Joona Mustonen, Nurmijärvi

3. Jere Salmi, Mustasaari

4. Matias Tuukkanen, Jyväskylä

5. Eetu Pulliainen, Helsinki

6. Kalle Falck, Pyhtää

 

Santerin isoveli Konsta paini myös hyvät kisat 16-vuotiaiden 54:ssa. Urakka sai loistostartin, kun Raision Eemeli Kunttu kukistui hyvällä painiesityksellä. Toisessa ottelussa Samu Rajakangas osoitti peremmuutensa vapaapainijana. Konsta pääsi kuitenkin pronssiotteluun Kotkan Arthur Chambaa vastaan. Liekö mitaliottelun merkitys painanut, kun painityyli meni jotenkin kipsiin. Näin Konsta joutui tällä kertaa tunnustamaan Chamban paremmakseen. 

 

Konsta - Eemeli Kunttu, Raisio 9-4

Konsta - Samu Rajakangas, Vaasa 2-10

Konsta  - Arthur Chamba, Kotka 1-8

 

Pojat 16v 54kg

1. Samu Rajakangas, Vaasa

2. Jere Korpela, Tampere

3. Arthur Chamba, Kotka

4. Konsta Kvist, Kajaani

5. Eemeli Kunttu, Raisio

6. Valtteri Loppi, Kurikka

 

Sarjassa 63 kiloa paininut Milad Gardniya saavutti painiuransa ensimmäisen mitalin koululaisten mestaruuskisoissa. Milad otti lauantaina makeat YPV:t Roni Väliheikistä ja Aaro Mäki-Jouppilasta, mutta kompastui lauantaiaamuna Joonas Kokolle niukasti 5-6. Pekan rohkaisun jälkeen Milad kasasi itsensä ja pamautti Jesse Salmen selälleen. Tämän jymypaukun ansiosta Milad eteni finaaliin. Finaalissa Kemin Elias Tyystälä teki valitettavasti saman tempun Milsulle.

 

Milad - Roni Väliheikki, Kurikka 7-0

Milad - Aaro Mäki-Jouppila, Ilmajoki 10-2

Milad - Joonas Kokko, Porvoo 5-6

Milad - Jesse Salmi, Mustasaari SV (4-0)

Milad - Elias Tyystälä, Kemi ST (0-4)

 

Pojat 16v 63kg

1. Elias Tyystälä, Kemi

2. Milad Gardniya, Kajaani

3. Jesse Salmi, Mustasaari

4. Markus Sihtola, Vantaa

5. Joonas Kokko, Porvoo

6. Niko Gardemeister, Kouvola

 

Joukkuekisa,13-vuotiaat:

1. Vantaa, 2. Seinäjoki, 3. Oulu, 9. Kajaani

Kuntia yhteensä 62

 

Joukkuekisa, 16-vuotiaat:

1. Tampere, 2. Vantaa, 3. Kouvola, 9. Kajaani

Kuntia yhteensä 31

 

Otteluita 440.