Kultavieskasta huuhdottiin kultaa - Kalajoessako?

10.5.2014

Juntan Tiimi Kultavieska Cupissa. Tuomari-Sidikit jakoivat kuvan ottamishetkellä nimmareita, eivätkä ehtineet mukaan.
Juntan Tiimi Kultavieska Cupissa. Tuomari-Sidikit jakoivat kuvan ottamishetkellä nimmareita, eivätkä ehtineet mukaan.

Osanottajia 136, Seuroja 16, Otteluita 170.

 

Pojat Kilpasarjat

34 kg: 1) Feeli Rinnekari KyVo, 2) Oscar Jakobsson VVV, 3) Anssi Mehtälä ViVo, 4) Kasper Heikkinen KaJu, 5) Arttu Kulmunki LapinV, 6) Onni Mäkelä PeKi.

Kasper sai kisoissa neljä matsia ja niissä tuli kaksi voittoa ja kaksi tappiota. Kisat ovat parasta harjoitusta varsinkin, kun kotisalilla on vähemmän samankokoista treenikaveria.

 

63 kg: 1) Milad Gardniya KaJu, 2) Tuukka Härkönen KaJu, 3) Santeri Sulisalo LapinV.

Milad oli sarjassaan selvästi paras ja kenraaliharjoitus koululiikkareita varten otetaankin vasta ensi viikolla treenisalilla. Tuukka palasi voittojen tielle, kun Sodankylän Santeri taittui passiivisuuspisteen turvin. Rohkeammin pitäisi vielä yrittää opetettuja liikkeitä matsissa. Santeri venäytti olkapäänsä ottelussa Miladia vastaan. Toivotaan, että vasta toista vuotta painivan kaverin käsi palautuu treeni- ja kisakuntoon mahdollisimman pian!

 

Tytöt

33 kg: 1) Jutta Pohjola MuVo, 2) Ronja Heikkinen KaJu, 3) Pihla Hantula ViVo.

Ronja otti hienon avausvoiton YPV:llä 12-2 Pihlasta. Jutta sen sijaan oli vahvempi YPV:n arvoisesti. Näissä kisoissa Ronjan otteissa näkyi jo pilkahduksia aktiivisemmasta painityylistä.

 

36 kg: 1) Varpu Saari ViVo, 2) Amalia Saarenpää MuVo, 3) Hagar Daifi KaJu.

Hagar paini ihan reippaasti, mutta hieman pitäisi keskittyä paremmin. Ajatus ja tyttö kun tahtovat sinkoilla sinne tänne aika-ajoin...

 

40 kg: 1) Aada Pyy KaJu, 2) Ronja Saarenpää MuVo, 3) Oona Partanen KaJu.  

Aada onnistui voittamaan Oonan toisen kerran peräkkäin. Tyttöjen ottelu oli taas todella tasainen ja päättyi täydellä ajalla lukemiin 8-6. Molemmat yrittivät päästä aktiivisesti jalkoihin  ja sieltähän suurin osa pisteistä tulikin. Aada pisti Muhoksen tytön selälleen tappiotilanteessa 8-6. Hienoa taistelua ja venymistä tytöiltä. Ja tuuletuksetkin olivat asiaankuuluvat!

 

Aloittelijat.

26 kg: 1) Joona Nevalainen KaJu, 2) Kaarlo Kuoksa KoskRi, 3) Eemeli Siipola HaHe, 4) Timo Järvinen Virkiä.

Joona pisti kahdessa avausottelussa kavereiden hartiat mattoon ja oli sen verran ylivoimainen, ettei viimeistä matsia tarvinnut edes ottaa. ;-)

 

29 kg: 1) Kaapo Hämeenkorpi ViVo, 2) Jake Ursin KaJu, 3) Veeti Kopola ViVo, 4) Joona Autio ViVo.

Jake oli kahdessa ekassa ottelussa pelottavan tehokas. Finaalissa vastustaja oli ilmeisesti onnistunut vakoilemaan Jakea sen verran, että onnistui viemään matsin pistein 11-5.

 

30 kg: 1) Aaro Piippo KaJu, 2) Olavi Kulju KaJu, 3) Eetu Isokoski LNM, 4) Aleksi Kaan HaHe.

Aaro pisti kaikki vastustajat selälleen. Olavi oli lähes yhtä tehokas muita sarjan kavereita vastaan. Kumpikohan oli Aarolle parempi palkinto; kultamitali vai autopaikka paluumatkalla tyttöjen välissä?

 

32 kg: 1) Roni Kumpula ViVo, 2) Atte Sippola Virkiä, 3) Oskari Kyllönen KaJu, 4) Elias Vuolteenaho ViVo.

Kaksi ekaa matsia menivät hieman pitkillä käsillä painimiseksi, mutta kolmannessa saatiin oma liikerumba liikkeelle. Pronssiottelu Oskarille pistein 6-1. Ja pojat hei, seuraavalla kerralla ei sit juoda kisan jälkeen niin paljon limpparia.

 

Kiitokset kaikille osallistuneille mukavasta reissusta!

 

Seurapisteet.

1) ViVo Vieskan Voima 97, 2) KäTa Kälviän Tarmo 64, 3) KaJu Kajaanin Juntta 59, 4) MuVo Muhoksen Voitto 54, 5) KI Kemin Into 53, 6) HaHe Haukiputaan Heitto 37, 7) LapinV Lapin Veikot 35, 8) Virkiä Lapuan Virkiä 30, 9) PeKi Perhon Kiri 27, 10) YKV Ylistaron Kilpa-Veljet 22, 10) KoskRi Koskelankylän Riento 22, 12) SalSa Saloisten Salama 17, 13) LNM Limingan Niittomiehet 12, 14) KyVo Kyrön Voima 6, 14) VVV Vaasan Voima Veikot, 16) LaLu Lapin Lukko 5, 17) OP Oulun Pyrintö 4.