Martta väänsi KLL-voittoon

17.10.2016

Martta Heikkinen sai ensimmäisen KLL-mitalinsa Järvenpäästä.
Martta Heikkinen sai ensimmäisen KLL-mitalinsa Järvenpäästä.
Tyttöryhmän Oona Partanen ja Martta Heikkinen ylsivät mitaleille Järvenpään molskilla. Tyttöryhmästä oli mukana myös neljänneksi sijoittunut Marjaana Gardniya.
Tyttöryhmän Oona Partanen ja Martta Heikkinen ylsivät mitaleille Järvenpään molskilla. Tyttöryhmästä oli mukana myös neljänneksi sijoittunut Marjaana Gardniya.

Kolme ottelua, eikä ainuttakaan pinnaa vastustajalle. Siinä oli Heikkisen Martan viikonloppu Järvenpään KLL-paineissa. Vasta tänä vuonna kisaamisen aloittanut Martta paini tarkasti ja otti pinnat sieltä, mistä niitä oli tulossa. Paljon on Helin johdolla tyttötreeneissä menty eteenpäin, mutta vielä on paljon opittavaa. Martan sarja oli 28 kiloe.

Toisen mitalin Kajaaniin toi Oona Partanen alle 13 vuotiaiden tyttöjen 57 kilon sarjassa. Kaksi tappiota ja yksi voitto oli saldo kisoista. Tulevaisuudessa voi voittoja tulla enemmältikin, mutta salilla pitää näkyä useammin. Ja aloittaa kilpaileminen tosimielellä.

 Kolmas tyttöryhmän edustaja oli Marjaana Gardniya, joka oli neljäs 34 kilon sarjassa. Alkulohkossa tuli tilille tappio ja voitto. Pronssi karkasi pari vuotta vuotta vanhemmalle Mialle pinnoin 10-2. Tekniikkaa, tekniikkaa ja tekniikkaa on Marjaanallakin paljon opeteltavana.

 

Kuortanetta KLL-kisoissa edustanut Milad ja viimeistä kertaa vapaan KLL-kisoissa esiintynyt Konsta saivat yleensä puheliaan Pekankin hiljaiseksi. Kajaanilaisten keskinäisen ottelu voitti Milad. Raviurheilussa sanotaan, jotta jos hevonen lähtee hiljaa ja löysää lopussa, niin koskaan ei olla lähelläkään kärkeä. Tämä tuli todistettua viikonloppuna Järvenpäässäkin painimolskilla.