Noora ykkönen nyt naisten sarjassa

26.3.2017

Niskalenkki on lävähtänyt viime hetkillä ja Noora on hankkimassa voittoa Laura Heikkisestä.
Niskalenkki on lävähtänyt viime hetkillä ja Noora on hankkimassa voittoa Laura Heikkisestä.
Tyttöryhmää näillä näkymin viimeistä kevättä valmentava Heli oli kulmalla käskyttämässä.
Tyttöryhmää näillä näkymin viimeistä kevättä valmentava Heli oli kulmalla käskyttämässä.
Avausmatsissa häränkääntö puri vaasalaiseen vastustajaan.
Avausmatsissa häränkääntö puri vaasalaiseen vastustajaan.
Suomen mestari mallia 2017.
Suomen mestari mallia 2017.

 

Kajaanin Juntan Noora Partanen jatkaa vahvoja otteita. Järvenpäässä painituissa vapaapainin SM-kisoissa ensi kesänä 16 vuotta täyttävä Partanen voitti naisten 75 kilon sarjan. Mestaruuden eteen piti tällä kertaa voittaa kaksi ottelua.

Avausottelu Vaasan Meiju Tuomivirtaa vastaan päättyi selätyksen heti ensi jaksolla. Sen sijaan kullan ratkaissut ottelu Helsingin Painimiesten Laura Heikkistä vastaan oli tiukka. Ottelu ratkesi vasta viime sekunneilla kajaanilaisen komeaan niskalenkkiin. Heitosta saadut neljä pistettä takasivat niukan 6-5 voiton.

-Annoin ottelussa taistelutilanteissa liian helposti periksi ja kaveri johti jo 5-2. Siinä oli 10 sekuntia aikaa jäljellä, kun pääsin heittämään pystystä niskalenkin. Tiesin, että voitan, jos pidän hänet sillassa ottelun loppuun, Partanen kertasi ottelun ratkaisua.

Viime kuukaudet kotimaan mestaruuskisoissa ovat olleet menestyksekkäitä Juntan ykköspainijoille. Joulukuussa irtosi kadettien (alle 17 v) SM-kultaa ja tammikuulla Suomen ja Viron alle 20 vuotiaiden mestaruuskisoissa kakkossija vain parhaalle virolaiselle hävinneenä.

Pääsiäisenä Nooralla on edessä matka Ruotsin Helsingborgiin kansainväliselle tyttöpainileirille ja kevään ykköstähtäin on toukokuun lopulla Tanskassa painittavat kadettien Pohjoismaiset kisat. Nuo PM-kisathan painitaan muuten toukokuun lopulla vuonna 2018 Kajaanissa!

 

Ja kiitos oheisista kuvista Mari Mäkiselle. Olet ihan hyvä ihminen.