Veetu ja Muhammed voitokkaita rajan takana

15.10.2017

Peltoniemen Veetu sai kultamitalinsa Tomas Johanssonilta, joka voitti urallaan raskaassa sarjassa 12(!) painin arvokisamitalia. Joukossa myös MM-kulta. Kirkkaampia mitaleja olisi ollut enempikin, mutta samaan aikaan sarjassa paini muuan Aleksander Karelin.
Peltoniemen Veetu sai kultamitalinsa Tomas Johanssonilta, joka voitti urallaan raskaassa sarjassa 12(!) painin arvokisamitalia. Joukossa myös MM-kulta. Kirkkaampia mitaleja olisi ollut enempikin, mutta samaan aikaan sarjassa paini muuan Aleksander Karelin.

Kaksi sarjavoittoa irtosi lauantaina Haaparannalla väännetyistä Ollen muistopaineista. Sarjavoittoihin ylsivät Veetu Peltoniemi ja Muhammed Kazemi. 

Veetu oli yksi kisojen ylivoimaisimmasta sarjavoittajista. Päivän saldo kaksi selkävoittoa ja kaksi ylivoimaista pistevoittoa ja ainoastaan yksi vastustajalle annettu pinna. Vielä vain lähemmäksi kaveria "heittosektorille" painimaan ja kaveria heittämään, niin hyvä tulee. 

Muhammed paini vain yhden ottelun, mutta se oli sitten sitäkin tiukempi. Kadettien maajoukkuerinkiin kuuluva Veli-Matti Aikio kukistui tulikivenkatkuisessa ottelussa pistein 4-4. Ottelun ratkaisi Kazemin neljän pisteen liike.

Pojista Eeli Partanen oli sarjassaan yhdellä voitolla ja kahdella tappiolla kolmas. Erfan aloitti kisat hyvin railakkaalla voitolla, mutta kurdin yritysvieteri loppumatsien osalta katkesi norjalaisen vastustajan voittoon seuraavissa otteluissa. 

Kisapäivän ruuilla on merkitystä

Kakkoseksi päätyivät sarjoissaan Gardniyat ja Heikkiset. Kaikkien neljän tappiomatsi olisi kyllä ollut voitettavissakin, mutta taisi loppu puhti hihasta. Sitä puhtia toisi kyllä kunnon ruokailut punnituksen jälkeen. Nyt kaikkien neljän ABC:n seisovasta keräämä annos ei kyllä riittänyt tuottamaan energiaa enää iltapäivän ratkaisumatseihin.

Painijan kisäpäivään kuuluu myös kunnollinen ruokailu. Ei siellä matolla jaksa painia, jos ei syö. Etenkin, jos aamupala on punnituksen takia jäänyt syömättä!

Ja Milan juo tästä lähtien ainakin kisareissuilla maitoa. Jos se ei auta, niin Pekka ottaa jatkossa reissuun mukaan viikon verran vanhaksi mennyttä kirnupiimää ruokajuomaksi.

Jos tyttöjen kisaruokailut eivät oleellisesti rupea paranemaan, niin sitten ollaan kotona ja harjoitellaan urheilijan elämää kotioloissa. Vaasan KLL-kisoissa on tahdin muututtava ruokailussa!

 

Kajaanilaisten ottelut