Kajaanin Juntta ry - Kainuun parasta painia vuodesta 2004

Ajankohtaista

Onko joku hankkimassa trikoita tai painitossuja? Pekalla on muutama pari pienempiä Adidas-trikoita nuoremmalle porukalle. Lisäksi löytyy kerran käytetyt M-koon trikoot.
Juntta mediassa-osioon on skannattu muutama lehtileike lisää seuramme alkuajoilta.
Miro Sidik Ali oli ainoa kajaanilaisvoittaja Haukiputaan Heiton järjestämässä Eero Tapio-turnauksessa.
Kajaanista kisoihin on ilmoitettu yhdeksän painijaa, mutta vain seitsemän mahtuu autoon. Kaksi ilmoitetuista on siis varasijalla.
Aber ja Paiam Amiri nappasivat sarjavoitot Joensuun kansallisista poikapaineista. Paiam sai kotiin tuotavaa enemmänkin, sillä Amirin veljessarjan vanhin palkittiin kisojen parhaana painijana. Onnittelut! Paiam kukisti mm. kakkoseksi sarjassa sijoittuneen Shamalin. Valtteri Help ja Antti Simi olivat kakkosia sarjoissaan ja Juho Paavola kolmas.
Painikoulu ja väliryhmä huilaavat talviloman ajan, joten viikolla 10 ei ole harjoituksia. Stevon ryhmä treenaa myös loman ajan normaalisti.
Suositussa youtubessa on Shamalin ihailijoille katsottavaa. Kolmen minuutin mittainen videokooste löytyy hakusanalla juntta nousee. Käykää katsomassa!
Kajaanin Juntan painijat saavuttivat kolme sarjavoittoa Kemin kansainvälisissä kisoissa. Aber Amiri palkittiin ikäluokkansa parhaana alle 13-vuotiaissa. Sarjansa voittivat myös Oskari Haataja ja Shamal Amiri.
Pojat ovat kasvaneet ulos vanhoista verkkareista ja hankinnassa on uudet edustusasut.
Painia Youtubessa (21.1.2007)
Jos aika käy pitkäksi, niin netistä löytyy paljon painivideoita katsottavaksi. Shamalin mainosvideo löytyy hakusanoilla Juntta nousee.
RSS ATOM