Kajaanin Juntta ry - Kainuun parasta painia vuodesta 2004

Ajankohtaista

Tuolta sivun yläreunasta löytyvästä tapahtumakalenterista pääset tutustumaan alustavaan kisakalenteriin. Tuolla seuran kalenterissa on muutama must-tapahtuma, joihin on mentävä mahdollisimman isolla joukolla. Lähiseudulta löytynee lisää aloittelijoille sopivia kisoja, kunhan naapuriseurat viestejä lähettävät. Omalla salilla pidetään maaliskuussa kisat ihan kainuulaisten omalla porukalla.
Jos ensi viikolla aiotaan loppuviikosta painia, niin vielä pitäisi vähän jaksaa. Pientä levyn laittoa, maalausta ja siivousta olisi tehtävänä. Ilmoitelkaa milloin ennätätte kantaa kortenne kekoon! Vanha painisali tyhjennetään ensi lauantaina klo 12 alkaen. Stevo, Miro, Heman, Jarkko ja Juho muuttomiehiksi. Treenit käynnistyvät heti, kun paikka kunnoss ja terveystarkastaja luvan antanut. Asiasta tarkempi tieto näillä sivuilla.
Aika tavalla entisillä taksoilla mennään myös tämä vuosi. Peruspainikausimaksu koko vuodelta on 100 euroa, jonka lisäksi maksettavaksi tulee kilpailemiseen oikeuttavan painilisenssin hinta. Sotkamossa treenaavien osalta maksu on kevätkaudelta 40 euroa + henkilökohtainen lisenssimaksu. Maksulaput jaetaan vuoden ensimmäisissä treeneissä, osa on voinut jo saada lisenssilaskun suoraan kotiin. KAJAANISSA PAINIKAUSIMAKSU KÄSITTÄÄ KOKO VUODEN; MYÖS ENSI SYKSYN! SAMOIN PAINILISENSSI KOKO VUODEN!
Vaikka toisin luvattiin, niin Sotkamossa alkaa treenit vasta tiistaina 19.1. Edellisen tiistain salivuorot kun on kaikki peruttu! Harjoitusajat ovat entiset.
Kajaani-hallin jumppavuoro on ensimmäisen kerran perjantaina 8.1. Harjoitusajat ovat entiset eli kuudelta päästää volttimontulle. Kajaanin painiharjoitusten alkaminen ratkeaa ihan lähipäivinä. Asiasta ilmoitellaan täällä. Viestiä tulee myös tekstiviestinä niille, joiden numerot ovat tiedossa.
Näillä näkymin painisali saadaan valmiiksi ensi viikon aikana. Maanantaina 4.1. talkoot on klo 17 alkaen. Paikalle voi tulla ennemminkin, kun vain sopii Pekan kanssa. Matto päästänee siirtämään loppiaisena tai viimeistään seuraavana viikonloppuna. Harjoitusten alkaminen ilmoitetaan heti, kun asiasta varmuus.
Uudella salilla ovi avoinna klo 16 alkaen (tarvittaessa aiemminkin). Pari innokasta talkoolaista on tiedossa, mutta tule sinäkin jos vain ehdit. Vielä riittää värkättävää. Kokolattiamattoa pitäisi irrotella, vähän siivota ja taitaa maalaustakin olla tarjolla. Punttitilaakin pitäisi rakennella.
Nyt ei karhun kanssa painii lyödä, kun äiti antaa kinkkuu syödä. Paino nousee sarjan kaksi, käy vanhat trikoot ahtahaksi. Valmentajat kilttinä olla jaksaa, säästävät samalla hieman maksaa. Painitaukoa vielä riittää, sitten jaksaa miestä niittää. Riemullista joulumieltä ja arpaonnekasta uutta vuotta koko Juntan poppoolle.
Vähän maalausta, hiomista ja listojen laittoa olisi tiedossa vielä ennen joulua. Kaikki jotka joulukiireiltä joutavat pistäkää viestiä Pekalle 0407257977. Ja talkooajat saa itse valita!
Tammikuun toiselle viikonlopulle suunniteltu yhteinen painileiri Vieskan Voiman painijoiden kanssa on peruutettu, koska varmuutta uuden salin valmistumisesta 9. tammikuuta mennessä ei ole. Uutta ajankohtaa katsellaan, kun paikat ovat kunnossa. Ylvieskasta olisi ollut tusinan verran innokkaita leiriläisiä tulossa.
RSS ATOM