Kajaanin Juntta ry - Kainuun parasta painia vuodesta 2004

Ajankohtaista

Stevon ryhmä vääntää aluemestaruuksista lauantaina 23.2. Oulussa ja Pekan poppoo suuntaa sunnuntaina Kuopioon. Kuopioon lähdetään linja-autoasemalta 7.30. Stevo ilmoittaa Ouluun lähteville ajan erikseen.
Maanantaina jaettiin pojille treeneissä seuran tiedotuskirje. Koska osa on taatusti sen hukannut, niin kirje löytyy täältä.
Ei onnistunut Zaurilta viime vuotisen SM-hopean uusiminen miesten vapaapainin SM-kisoissa Kauhajoella. Eka matsissa sarjan lopulta voittanut Ilmajoen Jari Kortesmäki selätti kajaanilaisen ja samoin kävi pronssimatsissa Tampereen Mikko Ylä-Poikelusta vastaan. Tuossa matsissa Zaurin olkapää muljahti pois paikaltaan ja nyt kevät menee kättä hoivatessa. Tuloksena lopulta neljäs sija kuuden painijan sarjassa.
Ensi vuonna päästään vihdoin vääntämään uudella painimatolla! Kajaanin kaupunginhallitus on tiistaina päättänyt asiasta. Matto hankitaan ensi vuoden vaihteessa vuoden 2009 SM-paineja silmällä pitäen. Hieno homma!
Kemissä oli kunnon kisat. Ja hyvässä kunnossa oli Juntankin painijat. Sen verran värikästä touhua matolla nähtiin, että väliin oli huoltajalla paidan selkä märkänä ja painijat hukassa.
Aber on nyt sitten virallisesti 14 vuotta. Synttärit olivat keskiviikkona 6. helmikuuta. Keskiviikkona oli myös Suomen liput salossa, mutta ei suinkaan Aberin takia. Oli nimittäin Saamelaisten päivä. Eihän siinä lopulta suurta eroa ole, kurdi tai saamelainen. Pieniä, tummia ja hyviä vääntämään. JUNTTA ONNITTELEE JUNTTAMESTARIA!
Suomen Painiliitto on ilmoittanut Kajaanin Juntalle myönnettyjen juniorien (alle 20v) kr.room. SM-kisojen ajankohdan. Kisat painitaan reilun vuoden kuluttua Kajaanihallissa 27.-29.3.2009.
Käyhän katsomassa, mitä löytyy viikon videosta.
Santeri, Konsta ja Oskari väänsivät sarjojensa ykkösiksi Liperin kuukausipaineissa. Vaikka kisoissa ei painijoita hirveästi ollutkaan, niin hyviä matseja saatiin aikaiseksi.
Shamal sai kyytiä kuin Finnairin perämies viime viikonloppuna Kuusankoskella. Tappioiden jälkeen nuoren miehen selitykset olivat kuin parhaasta kurdivitsistä.
RSS ATOM