Kajaanin Juntta ry - Kainuun parasta painia vuodesta 2004

Ajankohtaista

Tavoitteesta jäätiin Vaasan SM-molskilla. Omituiset viime hetken tappiot pudottivat Juntan painijat pois palkintolistoilta. SM-pisteille ylsi lopulta vain viidenneksi 38 kilon sarjassa yltänyt Aber Amiri.
Shamal vahva.. (29.11.2006)
..mutta valitettavasti vain hajunsa puolensa. Lue lisää Kajaanin "vahvimman" painijan kisakunnosta.
Antin tuttu vastustaja Aku Suorsa kaatui tällä kertaa pistein 1-0. Paikkana oli Limingan aluepainit, joissa voittoon ylsivät myös Valtteri Help ja Juho Paavola.
Jarkko Kela napsi kajaanilaisista eniten otteluvoittoja Varkauden aluepaineissa. Kolmen voiton myötä tuli myös sarjavoitto. Muut sarjansa voittaneet olivat kisojen parhaana palkittu Aber Amiri, Tomi Saarinen, Oskari Haataja ja Heli Moliis.
Nyt niitä saa. 10 euron hinnalla.
Jos porukasta löytyy innokkaita taiteilijan alkuja, niin pistetään piirustuksia sivuille. Myös valokuvat kelpaavat
Valmentaja oli vielä pukuhuoneessa, kun painija tuli jo matolta voittajana.
Reilut 20 poikaa osallistui syksyn ensimmäisiin salikisoihin. Vilskettä riitti ja iloisia tuuletuksia.
Iran vs. Suomi (1.11.2006)
Shamal näki hirveää painajaisunta. Ei, ei suinkaan hän ollut eksynyt painileirillä tytön makuupussiin, vaan....
Raju vedonlyönti huipentaa vapaapainikauden. Muusta voi olla pulaa, muttei itseluottamuksesta...
RSS ATOM