Kuka pääsee kisoihin?

Kisoihin pääsevät ne painijat, jotka harjoittelevat tunnollisesti ja ovat painikausimaksunsa maksaneet.  Ryhmän valmentaja suorittavaa aina lopullisen valinnan isompiin kisoihin lähtevistä.

 SALIKISAT

Seuran salikisat ja seuran muut omat kisat ovat paikka, joihin mahdollisimman monen painijan toivotaan osallistuvan. Näihin kisoihin saavat osallistua kaikki seuran toiminnassa mukana olevat. Juntan kansalliset painit järjestetään Kajaani-hallilla joka kevät maalis-huhtikuussa ja siellä on myös aloittelijoille sarjat.

ALUE- JA KUUKAUSIKISAT

Alue- ja kuukausikilpailuihin valitaan niitä poikia, joiden katsotaan olevan valmiita jo ottamaan ensimmäisiä askelia oikeissa kisoissa. Näissä kisoissa osallistutaan alkuvaiheessa aloittelijasarjoihin, joissa vastus on saman tasoista. Aluekisoja on mm. Raahessa, Oulussa, Varkaudessa, Limingalla.

KANSALLISET

Kansalliset painikilpailut ovat sitten jo hieman pidemmille ehtineille. Myös näissä kisoissa on toisinaan aloittelijasarjoja, joten sielläkin voi painikoululaisille olla sopivia vastustajia. Kansallisia paineja järjestetään ensi kevääseen mennessä mm. Kemissä, Haukiputaalla, Joensuussa, Ylivieskassa ja Rovaniemellä.

ARVOKISAT

SM- ja KLL-kisat ovat seuran ykkösryhmän heiniä. Sinne lähtevät vain parhaat pojat, joilla on mahdollisuus menestyä.